Refleksologia
Refleksologia perustuu ikivanhaan hoitomuotoon, jota on käytetty eri puolilla maapalloa jo tuhansia vuosia. Se kehittyy jatkuvasti hoidoista saatujen havaintojen sekä kokemusten myötä. Hoito elvyttää kehon omia parantavia voimavaroja ja tasapainottaa häiriintyneitä elintoimintoja. Hoito sopii kaikille, periaatteella ”vauvasta vaariin”, koska käsittely räätälöidään aina asiakkaan tarpeen ja terveydentilanteen mukaan.
Kuva: Oulun Eteläinen/Liisa Vesisenaho
Klassinen homeopatia
Homeopatian päämääränä on tukea kehon omaa kykyä toimia parantavasti. Potilaalle pyritään löytämään yksilöllinen ja kokonaisvaltaisesti vaikuttava homeopaattinen valmiste. Yksilöllisestä hoitoperiaatteesta johtuu, että samannimistä sairautta potevat voivat saada täysin eri valmisteen. Homeopatia pyrkii tasapainottamaan sitä, mitä fyysisellä, emotionaalisella tai mentaalisella alueella on epätasapainossa ja aiheuttaa oireita.
Solumineraalit ja Antlitz-analyysi
Dr.Schüssler (1821-1898), saksalainen lääkäri ja homeopaatti, kehitti jo 1800-luvulla 12 solumineraaliin perustuvan kokonaisvaltaisen hoitomenetelmän, jsota on Keski-Euroopassa muodostunut perinteikäs ja täydentävä hoitomuoto niin koululääketieteen kuin vaihtoehtohoitojen rinnalle. Sen käyttömahdollisuudet ovat moninaiset, kuten terveyden vaaliminen, yleiskunnon kohentaminen , sairauksien ennaltaehkäisy, akuuttien ja kroonisten, niin fyysisten kuin psyykkistenkin sairauksien täydentänä ja tukihoitona.
"Kehon sairaus on seurausta solun sairaudesta".
Dr.Hickethier (1891-1958) kehitti 1900-luvun alussa Dr. Schüsslerin kehittämään terapiaan perustuvan Antlitz-analyysin. Sen avulla voidaan yksilöllisesti todeta kasvojen ihon värityksen, paikallisten värimuutosten, eri rasvaisuuksien, kiiltojen, ryppyjen ja ihon pinnan muutosten perusteella tutkittavalla henkilöllä olevat keholle ja sen toiminnoille elintärkeiden kivennäisaineiden puutostilat ja antaa suositus solumineraalien käytöstä
Antlitz-analyysin avulla saadaan suora ja varma vastaus kysymykseen:
"Mitä kivennäisaineita minulta puuttuu?"
Forever-aloetuotteet
Aloe veran ihoa hoitavat ominaisuudet on tunnettu jo kauan. Lisäksi Aloe vera vaikuttaa limakalvoihin ja mahan/suoliston toimintaan. Muiden kasvien tavoin Aloe vera koostuu pääosin vedestä, mutta se sisältää pieninä määrinä myös useita vitamiineja ja kivennäisaineita. Sen sisältämien kasvikemikaalien eli fytokemikaalien yhteisvaikutukset edistävät ravintoaineiden imeytymistä mahassa. Aloe vera onkin varsinainen terveyskasvi, sillä 70 prosenttia vastustuskyvystä sijaitsee suolistossa. Päivittäisannos Aloe veraa pitää mahan limakalvot kunnossa, säilyttää hyvien ja huonojen bakteerien tasapainon, edistää vitamiinien imeytymistä ja ylläpitää sopivaa happotasapainoa mahassa.
JuicePlus+ hedelmä- ja vihanneskapselit
Upeat luomuhedelmät ja -vihannekset saatavana tilauksesta Salus-Balanssista. Tarkempia tietoja saat ottamalla yhteyttä: ulla.salmi@salusbalanssi.com tai soittamalla numeroon 0440 601662 ja pyytämällä suomenkielisen esitteen. Pian myös JuicePlus+marjakapselit saatavana Suomessa, sekä upea Complete-proteiinijuomajauhe.
Korvakynttilähoito
Korvakynttilähoito on luonnonmukainen hoitomuoto, joka periytyy Pohjois-Amerikan intiaaneilta. Hopi-kynttilä on puhdas luonnontuote, joka valmistetaan perinteisin Hopi-intiaanien mallin mukaisesti käsityönä. valmistusaineina käytetään hunajauutetta, orgaanista vahaa sekä yrttiuutteita, jotka imeytetään ohueen pellavakankaaseen.
Kynttilä asetetaan hoidettavan korvan suulle ja kynttilän toiseen päähän sytytetään tuli. Palaminen aiheuttaa lievää alipainetta poskionteloihin ja korvaan poistaen epäpuhtauksia, vahvistaen imunestekiertoa. Hoito on rentouttava kokemus oikein suoritettuna.
Imukuppihieronta
Imukuppihieronnassa vilkastetaan verenkiertoa ja poistetaan kuona-aineita liu’uttamalla ihoa pitkin erikokoisia kumikuppeja. Imukuppihieronta on erittäin tehokasta ja kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lymfanestekiertoa.


